Syylät

Virusten aiheuttamat syylät hoituvat sitkeällä itsehoidolla

Syylän aiheuttaa virus eikä siihen ole olemassa nopeasti parantavaa hoitokeinoa. Syylät ovat tavallisimpia lapsilla ja atoopikoilla. Syylää ei pidä nykykäsityksen mukaan leikata tai polttaa. Tilalle jää arpi, joka painaa ja muodostuu kovettumaksi mikä ei häviä ajan myötä. Syylän hoidon pitää olla säännöllistä syylän ”ärsytystä”, jolloin elimistön omat puolustusmekanismit hoitavat syylän. Suositeltavaa on hioa hiekkapaperilla kylvettelyn jälkeen syylää kolmasti viikossa kunnes se lakkaa vaivaamasta. Hoito kestää usein muutaman kuukauden. Aina hionnan jälkeen alueelle voi laittaa apteekista saatavaa syylänhoitoainetta (esim. Verruxin) tai peitoksi pienen palan asetyylisalisyylihappoa sisältävää laastaria (esim. Cornina) tai jopa ilmastointiteippiä. Hionta on erittäin tärkeää, mikään hoitoaine ei pysty vaikuttamaan paksun kovettuman läpi. Syylän hoidon tavoitteena ei ole syylän täydellinen poistaminen vaan käytännön haitan lievittäminen. Eli jalkapohjan syylissä riittää, että kovettuma pehmenee eikä syylä enää tunnu astuessa.

Kovettumat ja känsät kannattaa hoitaa pehmeästi jokailtaisella rasvauksella ja huolehtimalla, että jalkineet ovat sopivat.